maanantai 3. tammikuuta 2011

Black Swan

Katsottiin eilen poikaystävän kanssa Black Swan-niminen leffa. Se oli näin laihtumisen ja liikunnan kannalta todella inspiroiva (koska itsekin saattaisin tahtoa tanssia balettia), vaikkakin sisällöllisesti melko ahdistava elokuva.
Natalie Portman tosiaan näytteli pääosaa balettitanssijana, kuten kuvista näkyy, ja vaikka en baletista ymmärrä hölkäsen pöläystä, niin hienolta näytti.

Itse asiassa tanssin balettia jonkin aikaa ollessani 3. luokalla, eli yli 10 vuotta sitten... (Apua, vanhuus!) Se oli silloin ihan tyhmää, kun meillä ei ollut tutuja eikä kärkitossuja eikä edes tehty mitään balettiliikkeitä, vaan venyteltiin koko ajan. Meitä oli ryhmässä neljä tyttöä, ja kaksi lopetti ennen minua, ja se olikin sitten ryhmän loppu jo siinä vaiheessa.
Nyt baletti kuitenkin kuulostaisi todella kivalta harrastukselta, ja voi miten katumus lopettamisesta herääkään, kun mietin, kuinka notkea ja sutjakka kroppa mulla nyt olisikaan! Aikuisbalettiahan voisi alkaa harrastamaan, mutta aika paljon vaatisi, että sinne kehtaisin mennä trikoissa punkeroimaan. Huokaus.

(kuvat we
it)

3 kommenttia:

Sara kirjoitti...

Minusta Black Swan oli erittain synkka ja ahdistava elokuva. Kuvasi miten laihuutta ihannoidaan loppuun eli kuolemaan asti. Elokuva oli minusta erittain hyva, huolellisesti tehty. Se heratti tuntemuksia, mika on elokuvien tavoitekin. Mutta inspiraatioksi liikuntaan tai laihdutukseen siita ei ole, tai ei ainakaan pitaisi olla. Taydellisyytta ei ole olemassa ja elokuvassakin sen tavoittelu sai lahinna mielen jarkkymaan pahasti.

Anonyymi kirjoitti...

Laitoin juuri tuon Black Swanin tulemaan, en tiennytkään, että se on noin uusi leffa!
Lisäilin tämän blogin äsken omalle blogilistalleni, saa toimia motivaationa omalle projektille, jonka aloitin juuri :)

Laura kirjoitti...

Sara - Nyt kun mietin, niin ehkä ilmaisin tekstissäni vähän huonosti, mitä tarkoitin. Tarkoitin, että elokuva "inspiroi laihtumiseen ja liikuntaan" lähinnä sen baletin harrastamisen kannalta, mikä siis itsellenikin oli joskus tuttu laji, enkä tavoittele samanlaista kroppaa kuin näyttelijöillä tmv. Mutta itse en kyllä mitään suurempaa laihuuden ihannointia elokuvasta huomannut. Tietenkin kaikki laihoja olivat, mutta en huomannut, että sitä olisi tuotu esille erityisemmin? Ehkä seuraavalla katselukerralla huomaan sitten :)

Mea - Kiitos lisäämisestä! Toivottavasti tykkäät blogista, ja mahdollisesti leffastakin :)